maanantai 29. lokakuuta 2012

Ulkovalaisimien lamppujen kestävyydestä

Outoa. Noin 50% ulkovalaisimien lampuista on ensimmäisen syksyn aikana jo kerennyt palaa. Ulkovaisimena Dekotalon tarvikeluettelosta Konstmide Modena. En valaisimen mukana tullutta lamppua ikuisena ole pitänytkään, mutta hieman pidempään kuin yksi syksy. Ko. valaisinmallissa on kaksi lamppua, toinen ylös ja toinen alas. Jännää vielä että ylöspäin valaisevat lamput ovat palaneet lähes kaikista (kuumuu?), osasta molemmat.

Vastaavaa havaittu?

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pakkaspeikon puolella arvontaa!


Ei ole enää kaukana 300 tykkääjää, joten pian arvotaan! Osallistua voi joko blogissa tai facebookin puolella. Verkkokaupan linkki löytyy tuosta oikealta :)

Nyt on muuten sokkelikin maalattu kokonaan! Roskakatokselle anturat valettu, vielä kivetykset siihen ja sitten saakin roskakatos odottaa ensikevättä/kesää.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Vuosi!

 Noin vuosi sitten näkymät tontilla oli jotakin tätä luokkaa. Pintamaiden poisto ja pohjien teko.


 Nyt tilanne on tämä (kuvat otettu aikaan kun alkaa kohta hämärtää joten valo ei ollut enää paras, mutta toisaalta taivaalta ei tullut vettä):

Näkymät on vähän erilaiset. Mutta oikeasti, todella hurjaa, että vuosi sitten tilanne oli tuo, ja nyt me ollaan asuttu jo yli 5kk! Tekemistä vielä riittää, tarkkasilmäisimmät saattaa huomaamatta että toisessa kuvassa sokkeli on maalattu (etupiha) ja toisessa (takapiha) sokkeli on maalaamatta. Tosin se on hiottu ja tasoitettu, ja enää on maalamatta. Eli aivan pieni juttu, kunhan vaan olisi sopiva keli & aika, tahtoo aika usein sataa. Ensikesäksi on roskakatoksen rakentamista, pensasaitojen istutusta, kukkapenkkiä (tuohon talon etupihalle keittiön ikkunan alle pitäisi keksiä jotain istutuksia).

Dekotalo on viittä vaille puutteet korjannut (hei viidessa kuukaudessa, aika hienoa ;) ), joten kohta voi laittaa viimeisen erän maksuun.  No kyseessä ei ole ollut mitään vakavia puutteita, mutta ei se nyt olisi haitannutkaan jos ne olisi aikaisemmin korjattu. Nyt enää puuttuu ikkunan kaihtimen laittaminen, joka rikkoutui olohuoneen ikkunan vaihdon yhteydessä.


Tässä mun ihanat pensasmustikat, joista jo saatiin muutamat mustikat tänäsyksynä maistella! Nämä ovat kyllä niin kauniita näin syksyisin, jotta ihana nähdä miten niistä (toivottavasti) kasvaa oikein isoja, satoisia mustikkapensaita!

Ihanaa syksyä kaikille!