lauantai 3. marraskuuta 2012

Sataa, sataa...

Taas sataa. Aaamulla kun herättiin satoi tosi kovasti, nyt vähän vähemmän mutta vettä tulee silti. Ihan uskomatonta tämä sateen määrä. Saa nähdä jos tätä rataa jatkuu, että minne kaiken lumen saa mahtumaan. Piha on ihan älyttömän märkä. Talon ympärys pysyy sentään kuivana, eli kaadot ja salaojat toimii. Mutta tuo takapiha! Piha on muotoiltu kyllä niin, että vedet valuu sivuille, joissa sitten salaoja. Mutta kuitenkin, märkää. 

Ja pikku mainos vielä tähän, eli Pakkaspeikolla viikonlopputarjousta:



maanantai 29. lokakuuta 2012

Ulkovalaisimien lamppujen kestävyydestä

Outoa. Noin 50% ulkovalaisimien lampuista on ensimmäisen syksyn aikana jo kerennyt palaa. Ulkovaisimena Dekotalon tarvikeluettelosta Konstmide Modena. En valaisimen mukana tullutta lamppua ikuisena ole pitänytkään, mutta hieman pidempään kuin yksi syksy. Ko. valaisinmallissa on kaksi lamppua, toinen ylös ja toinen alas. Jännää vielä että ylöspäin valaisevat lamput ovat palaneet lähes kaikista (kuumuu?), osasta molemmat.

Vastaavaa havaittu?

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pakkaspeikon puolella arvontaa!


Ei ole enää kaukana 300 tykkääjää, joten pian arvotaan! Osallistua voi joko blogissa tai facebookin puolella. Verkkokaupan linkki löytyy tuosta oikealta :)

Nyt on muuten sokkelikin maalattu kokonaan! Roskakatokselle anturat valettu, vielä kivetykset siihen ja sitten saakin roskakatos odottaa ensikevättä/kesää.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Vuosi!

 Noin vuosi sitten näkymät tontilla oli jotakin tätä luokkaa. Pintamaiden poisto ja pohjien teko.


 Nyt tilanne on tämä (kuvat otettu aikaan kun alkaa kohta hämärtää joten valo ei ollut enää paras, mutta toisaalta taivaalta ei tullut vettä):

Näkymät on vähän erilaiset. Mutta oikeasti, todella hurjaa, että vuosi sitten tilanne oli tuo, ja nyt me ollaan asuttu jo yli 5kk! Tekemistä vielä riittää, tarkkasilmäisimmät saattaa huomaamatta että toisessa kuvassa sokkeli on maalattu (etupiha) ja toisessa (takapiha) sokkeli on maalaamatta. Tosin se on hiottu ja tasoitettu, ja enää on maalamatta. Eli aivan pieni juttu, kunhan vaan olisi sopiva keli & aika, tahtoo aika usein sataa. Ensikesäksi on roskakatoksen rakentamista, pensasaitojen istutusta, kukkapenkkiä (tuohon talon etupihalle keittiön ikkunan alle pitäisi keksiä jotain istutuksia).

Dekotalo on viittä vaille puutteet korjannut (hei viidessa kuukaudessa, aika hienoa ;) ), joten kohta voi laittaa viimeisen erän maksuun.  No kyseessä ei ole ollut mitään vakavia puutteita, mutta ei se nyt olisi haitannutkaan jos ne olisi aikaisemmin korjattu. Nyt enää puuttuu ikkunan kaihtimen laittaminen, joka rikkoutui olohuoneen ikkunan vaihdon yhteydessä.


Tässä mun ihanat pensasmustikat, joista jo saatiin muutamat mustikat tänäsyksynä maistella! Nämä ovat kyllä niin kauniita näin syksyisin, jotta ihana nähdä miten niistä (toivottavasti) kasvaa oikein isoja, satoisia mustikkapensaita!

Ihanaa syksyä kaikille!

lauantai 8. syyskuuta 2012

Sadepäivät

Mä en voi sanoa vielä ihan täysin kotiuteeni tänne. Varsinkin entisen rivitalon ihania naapureita on ikävä. Lisäksi täältä on huomattavasti huonommat kulkuyhteydet. Pihan laitto on vielä kesken niin, ettei se tunnu kovin kotoisalta. Mutta sisältä mä tykkään talosta, ja varsinkin tällaisina sadepäivä.tämä on aika ihanaa. Täytyy nauttia näistä sadepäivistäkin!


tiistai 4. syyskuuta 2012

Tämän kesän viimeiset.

Tai syksyssähän sitä jo ollaan. Mutta tämän kesän/syksyn viimeiset hommat ovat loppusuoralla. Melkein koko pihassa on nurmikko, vain tien vierestä pikkupätkältä puuttuu, mutta se saadaan laitettua vasta kunhan roskakatos (ensikesän hommia) saadaan siihen pystyyn. Maalauksesta puuttuu enää parin ikkunanpieltä ja kulmalautaa, sitten koko talo olisi maalattu kahteen kertaan, jotta muutama vuosi ennen kuin seuraavan kerran tarvitsee). Sokkelista puolet on maalaamatta, mutta se on kuitenkin jo hiottu. Pihakivetykset on valmiit, lukuunottamatta ihan kadun reunaa, sen saa laitettua vasta kunhan saadaan asfaltti tähän meidän tielle. Kukkapenkkejä jää ensikesään. Pihasta puuttuu vielä lapsille tekemisä, eli leikkimökkiä ja hiekkalaatikkoa, ne olisi kiva saada mahdollisimman pian. Mistäköhän löytyisi kivoja leikkimökkejä?

Kunhan saadaan autokatos siivottua loppuun ja loput ikkunanpielet niin sitten kuvia.

Pari reklamaatiotakin on lähtenyt, voisin toisesta tehdä pienen oman postauksen. Ei mitään vakavaa kuitenkaan. Listoja ja kylppärin saumoja kyseessä.

Hyvää syksyä kaikille!

perjantai 3. elokuuta 2012

Arvontaa...

...löytyy täältä! Lastenvaatteista kiinnostuneille siis :)

Kiirettä siis pitää, noin niinkuin työn, talon ja lasten puolesta. Tälläviikolla pihakivetykset on tehty siihen pisteeseen, kuin ennen tien asfaltointia pystyy tekemään. Lisäksi nuorimmainen on ollut melkein koko viikon kipeänä, eli kerrankin kun on ollut aika täydellisiä ulkoilukelejä niin me ollaan nökötetty sisällä. Ja tämän päälle minun yritysjutut, jotka siis iltaisin työllistää niin minua kuin tuota miestäkin (<3). Päivät on pitkiä, mutta kyllä tämä varmasti joskus sitten palkitaan, palkitaanhan... ;)

Täällä on nyt ollut aika hiljaista, pahoittelut siitä. Ei ole unohdettu blogia, ja vaikka mitä olisi mistä tekisi mieli kirjoitaa, mutta nyt on oikeasti ollut niin kiirettä, että ei ole ollut puhtia ei lainkaan.

Mutta nyt vielä leikkelemään metritolkulla kangasta palasiksi.

Ihanaa viikonloppua kaikille :)