lauantai 10. joulukuuta 2011

Lattiaa odotellessa

ja avaimet kädessä!


Posti toi tälläviikolla avaimet. Ihmeteltiin että mitä meille kirjattuna kirjeenä tulee, ja uuteen kotiin avaimethan ne siellä oli. Eli enää ei tarvitse kuin talon valmistua ;)

Edellisestä päivityksestä on n 1,5 viikkoa ja talolla on tapahtunut paljon! Päivitellä olisi kyllä voinut useamminkin, mutta tuppaa olemaan välillä kiireistä tämä elämä. Mutta tämä vaihe on huomattavasti stressittömämpää kuin maatyövaihe, nyt nauttii siitä kun talo valmistuu. Ja hyvää vauhtia valmistuukin, tällä hetkellä käsittääkseni ollaan jopa edellä suunnittellusta aikataulusta. Tontilla oleva työporukka kyllä tekee hommaa hyvin ja siistiä jälkeä. Huomautettavaa on ollut parin pienen raon verran villoissa, mutta nekin asiat on hoidettu (ja hoidetaan katon osalta ennen puhallusvilloja).

Mutta tässä olisi tällaisena suurena kuvapläjäyksenä päivitys nykytilanteeseen, olkaapa hyvä!


Kun talo oli saatu säältä suojaan alkoivat laittaa kattoon villoja. Saatiin sittun pikkuhiljaa lämmitin puhaltamaan.

 Katto villoitettu ja puhaltimella kuivateltu, sai seinätkin villat. Sisällä on jo ihanan lämmin :)

Samaan aikaan sitten oli kaivuri tontilla ja mies kaverina, saatiin autokatoksen kohta ja etupihaa tasoiteltua ja täryteltyä. Tämä jäi aikaisemmin odottamaan siis sitä, että kaukolämmöt oli vedetty.

Takapiha ihan kesken.
 
Vähäisetkin lumet kaikkosi kun takapihaa tasoiteltiin. Nyt osaa jo pihaa kuvitella miltä se näyttää sitten joskus.

Sitten sisäpuolelle saatiin eristeet lattiaan. Tätä ennen siis putkimiehet käyneet kaivelemassa soria, radonputket ja muut paikallaan. Ulkoverhoustakin alettu tehdä, joten osa ikkunankohdista jo auottu.


Ja nyt perjantaina oltiin lattialämmitysputket paikallaan ja kaikennäköisiä putkia sun muita törröttää jo laittiasta. Valun pitäisi siis tulla ensiviikolla.

Etupihan ulkoverhous on tällä mallilla! Lisäksi sisäseinien levyt on toimitettu tontille, ensiviikolla tulee myös kattopellit.


 Takapihalle saatiin lisää lunta, ja tuo pieni mäki tuossa onkin aivan oiva paikka laskea mäkeä. Just sopiva! Joten tontilla siivoaminenkin sujuu mukavasti, kun jos pikkuapulaiset kyllästyy roskien keräämiseen pääsevät ne sitten mäen laskuun. Toiselta puolelta rajaa puuttuu vielä salaojat, ja nuo kasatkin kaiketi nyt kuljetellaan pois. Joten takapiha jää kevääseen odottelemaan multia.


Huomenna sitten suunnataan talolle siivoamaan, roskaa taas riittää lajiteltavaksi :)


4 kommenttia:

  1. Kylläpä siellä on hyvällä mallilla jo talo. Milloin on tarkoitus päästä muuttamaan?

    VastaaPoista
  2. Sopimukse mukainen luovutusviikko on vko 17, jotta silloin sitten. Tällähetkellä tosin mennään reilusti aikataulua edellä. Mutta huhti/toukokuun vaihteessa siis :)

    VastaaPoista
  3. Haa! Meillä on sama aikataulu! Vappuna muuttotalkoot - mitä luulet onko kovinkaan innokaasti porukkaa osallistumassa? ;)

    Lisäsin teidät meidän blogin linkkilistalle.

    Otto.

    VastaaPoista
  4. Empäs edes ajatellut että silloin on vappu! Saa nähdä miten saa porukkaa muuttotalkoisiin :)

    Laitoin meillekkin linkkilistan, ja löydytte sieltä.

    VastaaPoista