tiistai 29. marraskuuta 2011

Tuulta suojaan!

Tässä vaiheessa tuntuu, että kaikki alkaa tapahtua ihan hirveää kyytiä. Työmiehet oli tontilla koko viikonlopun, sunnuntaina nostettiin kattoristikot paikalleen ja jatkoivat vielä tuulensuojalevyjen kanssa. Nyt ahertavat kattoa. Työnjälki on meidän vastaavan mukaan hyvää, ja huomenna onkin sitten runkotarkastus. Kuvia olisi ollut myös tuosta kun nostaavat noista päätyjä paikalleen, mutta ne on kännykässä ja kännykkä on jossain ja mua laiskotuttaa :)

Eli tältä tontilla näytti tänään joskus 10 maissa. Alemmassa kuvassa näkyy, että kaukolämpöputketkin on jo paikallaan.



torstai 24. marraskuuta 2011

Talon pystytys alkaa!

Tänään! Tänään tuli tontille paljon puutavaraa. Lisäksi sinne tuli, luvattua ja odotettua aikaisemmin työmiehiä. Eikä mitään kaukolämmönasentajia, joita myös tontilla pitäisi näkyä, vaan ihan kirvesmiehiä pystyttämässä meidän tulevaa kotia. Siis meidän taloa, omakotitaloa, kotia! Ja äkkiä siellä tapahtuu sitten kun alkaa tapahtua. Tänään siis päivällä aloittivat, ja tältä siellä näytti n. klo 15 aikaan. 




Ja kaupunkiasioiden jälkeen piti kotiin ajella vielä raksan (eihän se enää pelkkä tontti ole!) kautta katselemassa... miten sieltä malttaa olla poissa?

maanantai 21. marraskuuta 2011

Maatyöt -tehty!

Siis onhan vielä pihatyöt, ojahommaa tontin rajoille ja muuta sellaista, mutta siis talon osalta -tehty! Tässä näiden maatöiden päätteeksi juhlimme vielä nuorimmaisen synttäreitä, ja tätä edelsi vielä miehen työmatka (joka vielä selvisi vasta edellisellä viikolla, m u k a v a a ), niin olo on nyt erittäin huojentunut, onnellinen ja myös kyllä, täytyy myöntää, väsynyt. 

Ja arvatkaas mitä, talopaketti saapuu tällä viikolla! Pystytys alkaa sitten seuraavalla.

Mutta tässä vielä (kännykkälaatuiset) kuvat täyttöjen vaiheista.
 Täytöt vielä kesken, soraa odotellessa.


Tässä vielä kuva asu aamuna, maa alkaa olla jo jäässä. Nyt on pressut päällä, täällä nimittäin on sadellut lunta. Vaikka taitaa ne vielä pois sulaa...


keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Perustukset

Maanantaina tulivat tekijät, ja maanantaina puolenpäivän aikaan näytti tältä:

Ja tänään taas tältä, tässä kuva takapihan puolelta.

Autokatoksesta päin.

Varasto ja takapihaa

Ensiviikolla laitellaan sähköpääkeskukset, sitten olis vielä kaukolämpöjuttuja, sisä- ja ulkopuolen täytöt ja mitä kaikkea nyt onkaan. Lisäksi hommattava puutavaraa tontille. Aikaa kaksi viikkoa.

Ja isompi tässä suunnittelee uutta kotia, kuulemma pomppulinnakin pitää sisällä olla, keittiöstä pitäisi tulla vaaleanpunainen...

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Maatyöt osa 2: Odottelemaan perustuksia

Eikä niitä perustusten tekijöitä tarvitse odottaa kuin huomiseen!

Mielenkiintoista aikaa tämä pohjien tekeminen, tätäköhän se olisi sitten koko ajan jos itse rakentaisi ihan alusta loppuun? Tavaroiden hakua, lisää tavaroiden hakua, välineiden vuokrausta, yh-elämää mulle, mies ahertaa töissä ja tontilla, minä juoksen lasten kanssa hakemassa taas vähän lisää tavaroita, pikkuveli ahertaa orjanhommisa (VALTAVAT kiitokset), opettelen ajamaan ja peruuttamaan peräkärrillä (ruokakauppareissu vaihtuikin peräkärri seikkailuksi rautatavarakauppaan) ja taas vähän lisää yh-elämää. Kaikenkukkuraksi nyt meillä alettiin sitten sairastella, mutta ei se mitään, pohjat odottaa nyt perustuksia. Ja tässä muutama kuva aiheeseen liittyen:



Ja tässä sitten perustusvalmius:

Toisesta suunnasta, tuolla tien toisellapuolella olevan kaivurin vierestä metsän takaa siintää järvi (en nyt tiedä saako tästä pienennetystä kuvasta selvää), mutta kuitenkin, eli melkein ollaan niinku järven rannalla! Ihanat lenkkeilymaastot ainakin on sitten ihan vieressä!


Ja huomista odotellen!