maanantai 26. syyskuuta 2011

Kilpailutuksesta

Vähän vielä pohdintoja tuosta talovalmistajien kilpailutuksesta. Me siis lähdettiin pääosin hakemaan muuttovalmista taloa, tekemistä siinäkin kun on ihan tarpeeksi. Lopputalvesta tilattiin jo esitteitä, keväällä käytiin messuilla, ja kun tontti saatiin niin alettiin sitten jutustella edustajien kanssa. Alunperin oli tarkoitus vasta rakennuttaa kesänä 2012, mutta kun asiat saatiin järjestymään niin, että mitään estettä ei ollut aloittaa aikaisemmin, niin jotta mikä ettei? 

Jotain karsintaa tapahtui jo ensimetreille, ilman edes edustajien tapaamista. Pienelementit jätettiin pois laskuista, se ei vain millään tapaa tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Kaipa ne oikeasti tiiviiksi seinät saa, mutta... Minulle taas elementtitalot oli jotain mitä en halunnut. Pitäähän sitä paikanpäälle päästä seuraamaan kuinka se talo valmistuu. Mutta tässäpä näin merkeittäin:

Finndomo
Siis jossain asiassahan pitää periksi antaa, ja annettiin edustajan käydä nyt yrittämässä kääntää minun päätä. Mukava edustaja, talopohjat ok mutta ei mitään sykähdyttävää kuitenkaan. Elementti sekä rossipohja olivat sitten ratkaisevat, eikä edes kunnolla harkittu.

Kannustalo
Kannustalot on ihania, pohjat (vihervaara, harmaja) ovat aivan ihania. Avaria, toimivan oloisia ja kauniita. Esitteet on ihania. Muuttovalmista etsittiin, mutta kannustaloa ei voinut jättää ulkopuolelle. Lopulta kuitenkin muuttovalmiin toimitussisällön puuttuminen oli niin ratkaiseva, että tätä vaihtoehtoa ei sitten myöskään oikeasti edes harkittu. Jos olisi aikaa ja taitoa tehdä itse, ja rahaa ottaa kaikki mitä i k i n ä haluaisi niin rakentaisin ehdottomasti kannustalon. Ja jos minulla olisi tontti jostain metsänlaidalta, pellon vierestä maalta, niin rakentaisin Ladon. Siihen sittan ihanat tallirakennukset ja laitumet hevosille. Saahan sitä haaveilla :)

Kastelli
Kastellilla oli monta hyvää muuttovalmista pohjaa, jotka ensi katsomalta näyttivät hyvältä. Autokatosyhdistelmän kanssa ne sitten ei mahtuneetkaan tontille, ja ne mahtuvat taas eivät olleet itselle mieluisia. Tai olisihan niistä saanut muokattua, jos muutoksia olisi saanut tehdä. Mutta kun edes kuraeteisen saaminen economy mallin taloon oli lähes mahdotonta, ei tätä tarvinnut miettiä paljon pidemmälle. Ja economy malliston pohjat taas olivat ihan ok, mutta niistä puuttui se mitä kovasti halusi: avara ja yhtenäinen olohuone ja keittiö. Pre cut rakennustapa olisi ollut plussaa

Desing-talo
Design-taloilla oli hyviä pohjia, muuttovalmis toimitus ja hinta ok. Edustaja oli mukava. Tämä olikin meidän ykkösvaihtoehto hyvin pitkään. Pohjaan saatiin tehtyä kaikki muutokset mitä haluttiin. Nettiä selatessa kuuli paljon huonoa yhteistyöstä Topi-keittiöiden kanssa. Designtaloja taas nousee kuin sieniä sateella, joten vastaavia taloja olisi ollut vaikka kuinka monta.

Deko-talot
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, että ei meidän pitänyt Deko-taloja edes kilpailuttaa mutta kuinkas kävikään? Esitteen pohjat joko eivät olleet mieluisia tai eivät mahtuneet tontille, mutta edustaja vakuutti että muutoksia voidaan tehdä. Sopiva pohja meidän tontille ja meille löytyikin, muutokset otettiin hyvin vastaan ja yhteistyö edustajan kanssa sujui. Deko-talojen haittaksi tietysti voi laskea sen, että on uusi toimija eikä kokemuksia löydy mistään. Desing-taloihin verrattuna tavallaan myös etu, koska Desing-taloista taas puolestaan löytyi myös aika paljon negatiivista palautetta. Deko-talojen kanssa tämä on isompi hyppy tuntemattomaan, mutta kovin luottavaisin mielin ollaan kuitenkin. Eikä varmasti kauppoja olisi tullut ilman jonkinasteista luotettavuuden tuntua.

Viimemetreillä mukana olivat Designtalo ja Deko-talot, molempia edustajia nähtiin useampaan otteeseen, tarjouksia pyöriteltiin ja vaihtoehtoja mietittiin. Ja sitä varmemmalta tuntui päätös Deko-taloista.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Case: Pankin vaihto

Kävipä sitten niinkin että vaihtui ennen lainapapereiden allekirjoitusta pankki. Ennen lukemista pyydän huomioimaan tarinan olevan täysin yksipuolinen ja omaatulkintaa. Meillä oli aikaisemmin moitteettomat suhteet pankkiin mm. kahdesta aikaisemmasta asuntolainasta.

Keskikesällä 2011, hyvissä ajoin ennen kauppakirjojen allekirjoitusta, varmistin pankista että saisimme tarvittavan lainan, ja että emme halua muuttaa välillä vuokralle ja tarvittavan lisävakuuden määrän (summa X). Pankkivirkailija (Virkailija1) palasi tapansa mukaan asiaan parin päivän jälkeen ja kertoi puhelimessa lainan onnistuvan kuten pyydettiin. Tämä olikin sitten viimeinen hyvä päivä ennen tarinan päätöstä.

Kului aikaa n. kuukausi. Tässä välissä allekirjoitimme kauppakirjat Deko-talon kanssa ja solmimme tontin vuokrasopimuksen. Tässä vaiheessa otin yhteyttä pankkiin, jotta hoitaisimme lainakuviot valmiiksi koska pian alkaisi maksuja satamaan joka puolelta. Puhelu pankkiin ei mennyt kovin vahvasti, vaan sain kuulla Virkailija1:n olevan lomalla ja hän oli sen jälkeen vielä sairaslomalla. Toinen virkailija (Virkailija2) otti asian hoitaakseen. Noh, mikäs siinä. Kun Virkailija2 sitten soitti ensimmäisen kerran, sain kuulla että aikaisemmin sopimamme oli vain yhden A4:sen varassa, joten mitään sovittua ei toisin sanoen ollut tietojärjestelmissä vaan paperilla ja minun päässäni. Virkailijan1 poissaolon takia he eivät siis tienneet mitä olimme sopineet. Kerroin puhelimessa mitä alunperin oltiin sovittu ja Virkailija2 kertoi palaavansa asiaan. Epävarmuus alkoi.

Virkailija2 soittikin päivän parin päästä kertoakseen aikaisemman sopimamme olevan täysin vastoin pankin lainanantopolitiikkaa. Meidän pitäisi siis myydä nykyinen huoneistomme. Tämän tyrmäsin, koska nykyisen asunnon pitäminen oli koko homman ydin ja tämän oltiin sanottu onnistuvan ja se oli luvattu. Alkoi hirmuinen puhelu show asian suhteen. Sain toistuvasti kuulla, kuinka meille joudutaan nyt antamaan laina sääntöjen ohi kun ollaan kerta niin luvattu. Aikaisemmin sovittu lisävakuus summakin sanottiin riittämättömäksi ja se pitäisi tuplata. Tultiin hieman vastaan ja hekin tulivat. Sovittiin että saamme pitää vanhan asunnon, mutta suuremman lisävakuuden (X *2) tarvitsisivat. Epävarmuus jatkui.

Meni taas hieman aikaa, kunnes taas soitettiin ja sanottiin Virkailijan1 palanneen töihin ja muistavan sopimamme ja että se oli niinkuin olin sanonut. Kuitenkin tuleva laina rikkoo heidän sääntöjään blaah blaah blaah... mutta kerrottiin pankin pitävän kiinni luvatusta. Alkoi lainan valmistelu allekirjoitukseen ja vakuuksien selvittely. Tässä Virkailija2 lupasi että lisävakuudeksi riittää aluperäistä pienempi summa(X *0.4), olihan mukana vielä valtion takauskin. Epävarmuus helpotti hieman. Kyselyn myös mitä olen tehnyt väärin tähän menessä ja syy oli kuulemma heissä. Ilmoittelin vakuudet ja jäin odottamaan allekirjoitusaikaa.

Pian pankista kuitenkin taas soitettiin ja sanottiin isonpomon vaatineen lainaan 30% vakuuden (X *3) talonkustannusarviosta... Sanoin ylläri että "ei käy", vaan maksimissaan se joka oltiin sovittu toisella kertaa eli X *2. Alkoihirmuinen jupina ja muistutus kuinka menee taas ohi sääntöjen... mitä sääntöjä ne on jos kokoajan muuttuu? Omia tietysti... tyhmä kysymys. Epävarmuus paheni ja...

... meni sitten hermot. Alettiin valmistella pankin vaihtoa ja sain samat "edut" ja ilman pantattavaa vakuutta toisesta pankista. Virkailija2 soitti tämän jälkeen että hoidettaisiinko laina nyt kuntoon kun on kuulemma joutunut niin niin niin paljon töitä tekemään asiamme suhteen... noh, ei tarvitse enää. Tässä vaiheessa avasin Virkailija2:lle sitten sanaisen arkkuni melkein koko kirjossaan. Kerroin vaihtavani pankkia ja syyt olevan luottamuspula, vakuudenmäärän vaihtelut, ja jatkuva muistuttaminen siitä mitä he olivat luvanneet... Jos lupaatte niin nielkää, oli kantani. Lupasin vielä kirjoittaa kohtelustani pankin johdolle... vielä kun saisi osoitteen.

Ylläolevan tarinan pääosissa: Me ja Tanskalaisessa omistuksessa olava pankki, jonka nimessä on kirjaimet S, A, M, P, ja O.

Katsokaa mistä rahanne otatte tai minne laitatte, me ainakin katsomme tästedes.

- Sysiz

PS. Nyt on myös lainat uudesta pankista allekirjoitettu ja hieman jo nostettukkin. Ilman mitään ongelmia.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Pohjakuva

Alunperinhän me oltiin jättämässä Dekotalot kilpailutuksen ulkopuolelle, heidän mallistossaan kun ei ollut meille sopivaa pohjaa. Tai jos pohja olisi ollut meistä hyvä, ei se olisi mahtunut meidän tontille. Autokatos haluttiin välttämättä saada talon viereen, ja talo taas mahdollisimman lähelle tietä. Näin sitten saadaan tuolle pienelle (955m2) tontille mahdollisimman iso takapiha meille ja meidän liito-orava ystäville ;) (Noita liito-oravia on sitten parempi näkyäkkin tai vähintäänkin edes niitä kuuluisia jätöksiä, heitä varten kun täytyy ihan pari puutakin istuttaa). Mutta Deko-talojen edustaja sattui juuri sopivasti soittamaan, ennen kuin varsinaista päätöstä oltiin ehditty tehdä. Ja heidän valmisteilla olevasta pohjasta saatiin muokattua meille kaikin puolin sopiva, ja kauppohin päästiin.

Ja tällainen pohja on sitten meidän tulevassa talossa:


Olohuone ja keittiö haluttiin mahdollisimman avaraksi, tilavaksi, yhteinäiseksi kokonaisuudeksi, ja keittiönkaappitilaa riittävästi. Tästä sitten kärsi vähän makuuhuoneiden koot, mutta eiköhän niilläkin pärjää. Kaikkea ei kuitenkaan voi rajallisella budjetilla saada. Tässä pohjassa vaatehuone oli plussaa, sekä makuuhuoneesta kulku pesutiloihin. Joitain muutoksia vielä tähän pohjaan tuli, keittiön kodinkoneiden sijaintiin, TK ja ET välinen seinä ja ovi poistuu, pesutilojen kalusteet eri kohdissa ja VH ovet pienemmät (70cm). Terassi jätettiin itselle hommaksi, jospa senkin joskus saa valmiiksi!

Oikovedokset alkaa olla tarkastettu ja muutokset niihin merkitty. Huomenna ne lähtee takaisin talotehtaalle. Asiat e t e n e e. Huimaa.

Oikovedokset

Viime perjantaina posti toi tämän näköisen kirjeen. Siellä sitten oli odotetut oikovedokset! Tai, saatiin me ne spostilla jo torstaina. Nyt niitä on sitten itse pyöritelty, laitettu valvojalle, käyty rakennusvalvonnassa niiden kanssa ja iltapäivällä vielä Domuksella pari juttua keittiöstä tarkistuttamassa. Sitten pitäisi olla valmiina takaisin laitettavaksi Dekotaloille.

Ja muutakin tapahtuu. Tänään tontilla tehdään maaperätutkimus. Ja polttopuut pitäis käydä myös pinoamassa. Ja mitä minä teen, haaveilen leikkimökin sisustamisesta ja lintujen ruokkimisesta ;)