sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Ruokailutilan taulut

Ruokailutilan huomion vie meillä taulut. Suurin osa kuvista on Kuopiolaisen Alias Studioiden käsialaa. Tai itseasiassa vain yksi kuva on muualta ;) (Kiitos sinne suuntaan, rakastan näitä kuvia). Tarkoituksena on ehkä sekottaa joitakin omia kuvia sekaan ja jatkaa tätä ehkä tuonne olohuoneen puolelle. Näitä tauluseiniä on näkynyt monessa sisustusblogissa, jotta idea ei todellakaan ole oma. Muuten olen rakastunut tuohon Iittalan kastehelmi sarjaan, kaunista lasia! Ja meidän simapullot toimivat muuna vuodenaikana sisustuselementteinä tai kattauksen vesipulloina. 

Mutta tältä näyttää meidän seinä.




 Täällä ainakin nyt ruska on kauneimmillaan,

joten ihanaa, värikästä syksyä kaikille!

Metta


lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kiviä, paljon kiviä!

Nyt on tämä(kin) homma pois to do -listalta. Olipas muuten suuri hintaero seulanpääkivillä. Kalleimmasta paikasta hinta olisi ollut yli seitsemänkertaa isompi! Noh, tämä on hyvin eriväristä ja kokoista, mutta sopii meidän pihan tyyliin. Pihassa kun muutenkin on käytetty paljon erilaista luonnonkivieä, mitä pihatöitä tehdessä löytyi. Isommat kivet laitettiin sivuun etupihan tulevaan kukkapenkkiin, ja pienimmät sitten meni sokkelin viereen.


 Iso kasa kiviä ja lapsityövoimaa ;)


 Nyt ison kiven ympärillä on suodatinkangas ja paljon kiviä. Tähän ei täksi kesäksi enää tule kukkaruukkuja, mutta syksyksi jos vähän kanervaa ja lyhtyjä.


Ja kiviin tämäkin juttu liittyy, eli meillä on asfaltti!



lauantai 15. kesäkuuta 2013

Dekotalo ja kuntakohtaiset rakennusvaatimukset

Hieman yllätyksenä tuli tässä vaiheessa että mikään kuntakohtainen rakennusvaatimus ei kuulu Dekotalon toimitukseen, ellei sitä ole erikseen sopimukseen kirjattu. Esimerkkinä KV-johdon vakiopaineventtiili, jonka Kuopio vaatii ja se maksaa asennettuna n. 200 - 300€. Jokaiseen naapuruston Design-taloon ko. venttiili on asennettu automaattisesti ja ilman mainittua lisäkulua.

Onko toisilla rakentajilla kokemuksia vastaavasta? Ei tämmöistä osaa ottaa huomioon kilpailutus hetkellä. Tuntuu itselle jokseenkin harhaanjohtavalta ostaa muuttovalmistalo, joka ei sitten kuitenkaan läpäise lopputarkustusta. Vakiopaineventtiili ei ole ikävästi myöskään ainoa asia, vaan Dekotalo ei myöskään suostunut kosteuseristämään teknisentilan laittiaa. Kosteus eristyksen tein jo kuitenkin itse.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Toinen kesä ja "to do" listaa.

Tuntuu ihan hurjalta, että tässä asutaan jo toista kesää. Viimekesään verrattuna asiat on muuttuuneet paljonkin tässä pihapiirissä. Taloja on valmistunut naapurustoon, ja suurin osa tonteista on jo rakennettu. Monessa pihapiirissä on menossa pihatyöt, joten ilme tässä kadulla tulee muuttumaan vielä valtavasti. Asfattikin saadaan tänäkesänä, ja katuvalojen paikat on jo merkitty.

Me tehtiin pihatöitä jo viimekesänä, mutta tekemistä kyllä vielä riittää

 Etupihan pensasaita on lähtenyt hyvin kasvamaan. Nurmikotkin selvisivät jokseenkin talvesta, jääpoltetta tosin oli useammassa kohdassa. Ilmastointiaharava on ollut ahkerassa käytössä, ja viimeisiäkin puuttuvia nurmikoita on kylvetty. Lisäksi takapihalle on istutettu kaksi koivua. Sinne kun piti liito-orava ystäville istuttaa puut. Mutta minä tykkään haravoida syksyisin, joten koivut oli oiva valinta ;) Roskis on saanut myös katoksen (ammattikoululle kiitos).

Pensasmustikat kukkii. 

Jänikset kävivät maistelemassa meidän omenapuita. Toinen selvisi vähän vähemmillä vaurioilla, tässä nakertelut oli melko valtaisat :(

Ja sitten tämän kesän to do listaa:
  • kukkapenkki etupihalle. Tuonne pressun tilalle. Minun piti suunnitella jo talvella, mutta tietyistä syistä suunnittelu jäi. Tämä on suurimman osan päivästä varjossa (vain aamu/aamupäivän aurinko paistaa). 
  • vedeneristyksen tekniseen tilaan
  • leikkimökki ja muuta kivaa lapsille pihaan
  • pensasaidat naapurinrajalle
  • seulanpääkivet talon ympärille
  • terassin kaiteiden toinen maalikerros
  • terassien käsittely 
Ne nyt tulee näin äkkiseltään ainakin mieleen. Lisäksi sitten on takuukorjauksia, kuten nuo kylpyhuoneen saumaukset, kaikki sisäovet (tehtaan valmistusvirhe)... mutta kaikenkaikkiaan, voiton puolella ollaan. Näistä tekemisistä suurin osa on aika mukavaa kesäpuuhasteltavaa.

Mutta ihanaa kesää kaikille, se on alkanut ainakin melko loistavissa keleissä vaikka alkuun näytti ettei koko kesä koskaan tulekkaan.

MettaD

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Laattojen saumauksesta

Jokunen päivä takaperin aamusuihkulla ollessa huomasin pesutilan saumassa paunauman. Kokeilin että onko kyseessä roska vai mikä, mutta painaumasta paljastuikin isohko reikä. Pesutilan lattian saumoja korjautettiin muutama kuukausi takaperin (kun ne olivat ja ovat edelleen todella epätasaisia) ja silloin ei mitään havaittu. Kuva alla.


Rehellinen reikähän se on ja vielä lähes suoraan suihkun alla. Ilmoitin saman tein Dekotalolle ja suihkua voi edelleen käyttää. Koskeussuoja pitänee puolensa mutta taidanpa koklata kosteusmittarilla kun on lattia ollut kuivana jonkun aikaa...

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Dekotalon ilmanvaihto

Talven saavuttua on naapuriston talojen ilmanvaihto ollut puheena useaan otteeseen. Samalla on tullut vertailtua eri talopakettien ilmanvaihtokoneita. Yleisesti ottaen olen pitänyt tähän asti Dekotalon varustelutasoa hieman Design-taloa parempana, mutta ilmanvaihdossa vaikuttaisi olevan Design-talossa asiat paremmin.

Kolme asiaa:
  1. Ilmanvaihtokoneemme on Enerventin Pingvin ECO. Design-talossa sama kone, mutta EDA automatiikalla kun taas Dekotalossa EC-automatiikka. Jälkimmäinen EC-automatiikka omaa huomattavasti suppeammat toiminnot, kuten ohjaustoiminnossa ja erilaisissa mittauksissa. Täältä vertailua: http://www.enervent.fi/unit.asp?menuid=20110
  2. Meidän Dekotalon teknisestätilasta puuttuu koneellinen ilmanvaihto. Tuntuu jokseenkin hölmöltä karkuuttaa lämpöä teknisentilan ulko-oven kautta (ovessa siis kaksi ilmanvaihto kanavaa suoraan ulos).
  3. Varastosta puuttuu koneellinen ilmanvaihto. Jos haluaisin varaston joskus lämpimäksi niin koneellisen ilmanvaihdon puuttuminen tekisi asiasta lämmityskustannuksiltaan kallista. Ilmanvaihto tässäkin tapauksessa siis oven kautta.

Tässä kuva EC-automatiikasta

Onko toisilla Dekotalo asukeilla samat vaivat? Mikäli yllä oleviin olisi rakennusaikana osannut puuttua, niin olisi varmaan saanut hoidetuksi paremmin...

maanantai 7. tammikuuta 2013

Talvi on täällä taas

Nyt varsinkin tuntuu ihan uskomattomalta, että missä vaiheessa oltiin vuosi sitten. Kannoin sisustustarvikkeita (ettei vaan kukaan unohda että kuka ne kantoi, eh ;) ), kaikki oli vielä ihan kesken. Ja nyt tämä on ollut koti jo pitkään. Ja näyttääkin kodilta, eli lelut on hujan hajan asuntoa ja muutenkin siivousta vailla.
 
Naapurustokin on kovasti muuttunut, kun melkein kaikki talot ympärillä ovat jo valmiita. Ensikesänä saadaan toivottavasti katuvalot ja asfaltti.
 
Mutta jotain pieniä "valittamisiakin" on, wc:n silikonisaumoja, kylppärin saumoja, suihkua, mutta lopunperin kyllä pieniä juttuja. Niistäkin on pitänyt ottaa kuvat, ja jospa tässä pian saisi nohevoiduttua ja otettua ne kuvat.
 
Mutta hyvää uutta vuotta kaikille!