Päivä oli mitä ihanin, jo keväästä enteilevä talvinen päivä. Rasalla käynti oli ihanaa, touhuttiin lasten kanssa lumihommia, laskettiin mäkeä, rattikelkkailtiin ja lopuksi paisteltiin takassa makkaraa. Ja näin hienoja kuvia saa, kun mies ei muista kääntää kameraa automaatille ;) Jotenkin tuo kuva ylivaloittuneena on aivan huippu!
Ja tällaiset oli siis eväät, epäterveellistä mutta maistui!
Ja sitten mutinoihin. Ikkunoiden suojaamisesta huolimatta parissa kohdassa oli käynyt näin. Takkaa ei oltu suojattu ja siinäkin on joitakin roiskeita, kuten ovissakin suojaamisesta huolimatta. No, nämä näyttäisi lähtevän kuitenkin suhteellisen helposti pois.
Ja takankaan kanssa ei kaikki ole ihan putkeen mennyt. Uuniseppien korjaaja on odoteltu korjailemana yhtä kohtaa rappauksessa, sitä ei kyllä vielä ole korjattu, mutta jotain muuta takalle on tapahtunut.
Ja tässä talvista ulkokuvaa talolta. Ulkoapäin melkein kaikki on valmista, ja tästä suunnasta katsottuna muuta ei taidakkaan puuttua kuin maalaus (ja sitten se terassi, joka me tehdään itse).
Ja uusi viikko alkakoon, josko se nyt toisi sisustustöiden aloituksen?