Alunperinhän me oltiin jättämässä Dekotalot kilpailutuksen ulkopuolelle, heidän mallistossaan kun ei ollut meille sopivaa pohjaa. Tai jos pohja olisi ollut meistä hyvä, ei se olisi mahtunut meidän tontille. Autokatos haluttiin välttämättä saada talon viereen, ja talo taas mahdollisimman lähelle tietä. Näin sitten saadaan tuolle pienelle (955m2) tontille mahdollisimman iso takapiha meille ja meidän liito-orava ystäville ;) (Noita liito-oravia on sitten parempi näkyäkkin tai vähintäänkin edes niitä kuuluisia jätöksiä, heitä varten kun täytyy ihan pari puutakin istuttaa). Mutta Deko-talojen edustaja sattui juuri sopivasti soittamaan, ennen kuin varsinaista päätöstä oltiin ehditty tehdä. Ja heidän valmisteilla olevasta pohjasta saatiin muokattua meille kaikin puolin sopiva, ja kauppohin päästiin.
Ja tällainen pohja on sitten meidän tulevassa talossa:
Olohuone ja keittiö haluttiin mahdollisimman avaraksi, tilavaksi, yhteinäiseksi kokonaisuudeksi, ja keittiönkaappitilaa riittävästi. Tästä sitten kärsi vähän makuuhuoneiden koot, mutta eiköhän niilläkin pärjää. Kaikkea ei kuitenkaan voi rajallisella budjetilla saada. Tässä pohjassa vaatehuone oli plussaa, sekä makuuhuoneesta kulku pesutiloihin. Joitain muutoksia vielä tähän pohjaan tuli, keittiön kodinkoneiden sijaintiin, TK ja ET välinen seinä ja ovi poistuu, pesutilojen kalusteet eri kohdissa ja VH ovet pienemmät (70cm). Terassi jätettiin itselle hommaksi, jospa senkin joskus saa valmiiksi!
Oikovedokset alkaa olla tarkastettu ja muutokset niihin merkitty. Huomenna ne lähtee takaisin talotehtaalle. Asiat e t e n e e. Huimaa.
Hyvältä näyttää, meillä lähti juuri itsellä talopaketti tilaukseen myös! :)
VastaaPoistaHyvältä näyttää :) Siitä se sitten lähtee!
VastaaPoistaKiva huomata, että teille tulee tämä pohja. Me esitimme keväällä tälläisen pohjan Dekolle ja siitä sitten tehtiin "meidän pyynnöstä" vähän eri variaatioita. Samanlaisia tosin on lähes joka firmalla. Meille oli tärkeä juuri tuo kulku mh-pesuhuone. Arjen luksusta. ;) Meille siihen vaan tulee seinän sisään upotettava liukuovi. Tuulikaappia meille ei tule, vaan seinä jätetty pois. Näin saatiin isompi yhtenäinen eteinen. Jotain muutakin pientä. :)
VastaaPoistaMeidän projekti on sokkelivaiheessa. Blogi on ollut tarkoitus pitää pystyyn, mutta varmaan pian...
Ompa kiva kuulla muidenkin projekteista! Meiläkin tuossa alkuperäisessä oli nuo liukuovivaihtoehdot, mutta kun haluttiin tuota kylppäriä isommaksi niitä ei enää pystynyt siihen laittamaan. Siihen tulee sitten vähän kapeammat tavalliset ovet. Ja tuulikaappia ei tule myöskään meill. Iso yhtenäinen eteinen on jotenkin paljon kivemmän näköinen, ja ei tässä nykyisessäkään tuota tuulikaapin ovea tule ikinä pidettyä kiinni, joten ihan turha on. Isoimmat muutokset meillä taisi olla juuri tuo kylpärin suurentaminen ja keittiön saarekkeen paikan muutos. Ja korotettu sisäkatto, lisäksi sitten pienempiä muutoksia.
VastaaPoistaLaittelehan blogin osoite jos sellaisen teette, ja muutenkin saa tulla kertomaan projektin etenemistä! Milloin teillä on talo valmis?