torstai 27. lokakuuta 2011

Rakennuslupa

Kyllähän se saatiin, lopulta ;)

Mutta kyllä se tosiaan pari kertaa tuli takaisin. Kaikennäköistä pientä (ja omasta suunnasta katsottua turhaakin), kuten esim. puiden istutuskorkeudet. Aitakin oli tarkoitus ensin rakennuslupaan jo merkitä (sellainen kuin olisi ihan huippu juttu koiraperheellisenä ja muutenkin), mutta eipä se näin kaupungissa olekkaan niin yksinkertaista. Rivi tontteja, joista oikeastaan kaikkien täytyisi se aita haluta, tai ainakin olla haittaamatta jos siinä tontin rajalla sellainen on. Noh, aita jätettiin pois kun sen kanssa alkoi mennä monimutkaiseksi, eikä haluttu sitä hidastamaan rakennuslupaa. Aitaan kun ei sitten tarvitse hakea muuta kuin se naapurin hyväksyntä, jos se ei 120 cm ylitä.

Mutkia matkaan tuli myös vähän valvojasuunnalta. Hän kun tuntui kovin kiireiseltä, ja tuntui että aika ei riittänyt sitten meidän projektiin keskittymiseen sillä keskittymisellä millä ehkä toivoisi. Pääsuunnittelijaksi olimme jo hänet palkanneet, mutta päätimme sitten vastaavaksi pyytää toista. Onneksi mitään sopimuksia ei tästä hommasta ollut vielä kirjoitettu. Tuota päätöstä ei kyllä ole tarvinnut sitten katua, ja nykyistä vastaavaa ei voi kuin kehua. Ero on huima. Kannattaa kyllä oikeasti tarkkaan miettiä kenet tähän hommaan ottaa. Ainakin näin henkilölle, jolla aikaisempaa kokemusta rakentamisesta ei ole, vastaavalla on aika iso merkitys.

Ja siis tänään, tuolla luvalla on lainvoima. Lupa siis saatiin kaksi viikkoa sitten ja samalla haettiin lupaa aloittaa ennen lainvoimaisuutta. Eli tässä kahdessa viikossa tontillakin on ehtinyt tapahtua, stressilukemat nousta moninkertaisiksi ja pari perheriitaakin saatua aikaiseksi. Mutta tonttihommista lisää luvassa pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti