Lopputuloksesta tykkään kyllä, pari häiritsevää epätasaisuutta löytyy. Tuon toisen kerroksen levittäminen olikin huomattavasti hankalampaa kuin ensimmäisen, ja tuntui että vaikka kuinka yrität vetää pitkiä ja helliä vetoja, niin siveltimen jälki jäi näkyviin. En tiedä sitten olisi tullut sitten parempi tulos, jos olisi laimentanut molemmilla kerroilla 50% vedellä (jolloin sitten siveltimen jälki ei ilmeisesti ole niin selvä). Olisikohan sävy jäänyt sitten paljon vaaleammaksi (ja pitänyt alunperin valita tummempi sävy)? No, näillä mennään ja ihan kiva se on. Meidän laudetilauskin oli mennyt perille Lapin Lauteille, ja kiukaaksi olisi tulossa Narvin softy. Vielä ei olla ostettu, jotta jos jollakulla on huonoa sanottavaa kyseisestä kiukaasta niin mielellään otetaan tietoa vastaan.
Kuva Narvi
Saunan lisäksi kylpyhuoneen katto käsiteltiin viikonlopun aikana.
Ahertamisen lisäksi lämmiteltiin taas takkaa ja makkaraa kera ystävien, olipas ihanaa! Lapset ovat taiteilleen yhteen lattiaan ja yhteen seinään (johon tulee levy päälle). Kerrankin kun luvalla saa piirtää lattiaan ja seinään. Mutta tulevaa viikkoa odotetaan kyllä jännityksellä.