torstai 5. tammikuuta 2012

Johtoja siellä täällä

Talolla onkin ollut vähän hiljaisempaa tällä viikolla, kuin mitä alkuun oletettiin. Työmiehet eivät vielä oel palanneet, mutta eipä niillä kiirekkään ole, ehtii lattia kuivaa vaan paremmin ennen väliseinien villoitusta. Muurarikaan ei vielä tullut. Piha on nyt melkein kokonaan tehty, ja jo tulevien polkujen paikkaa soritettu valmiiksi. Sähkömiehet kuitenkin kävivät, sähköhommat hoiti meillä apeko, ja oikein mukavilta vaikuttivat.

Tässä on tämän päivän kuvasaldoa. Oli hieman haasteellista saada kuvia mistä saa mitään selvää. Unohtui nimittäin vaihtaa kameraan objektiivi, ja 50mm kiinteän polttovälin objektiivilla ei oikein tarpeeksi kauas päässyt jotta olisi mitään isompaa kokonaisuutta kuvaan saanut. Mutta ompahan tällaisia astetta taiteellisempia kuvia ;)


Kauhea määrä johtoja!

Keittiön kattoa. Siellähän niitä menee muutama.

Tällainen meidän sähkösuunnitelma sitten oli minkä mukana piuhoja vedettiin. Muutama lisäys tuli vielä paikanpäällä..

Tämmöinenkin tontille ostettiin ja nyt meillä on työmaavettä!!

Ja pienen pieni virhe. Kylppärin vessan ja altaan putket. Pitäis olla samassa linjassa. Nyt tuohon ei mahdu ihanainen malja-allas :( Harmittaa!

Tuntuu että ois vaikka mitä mistä kirjoittaa. Vähän sisustusvalintaketutusta, pihaa, sisustusvalinnoista (vai postaako niistä vasta sitten kun ne on jo paikallaan?), niistä vääristä ikkunoista, märistä villoista tai siitä ihanasta odotuksesta, kun ei malttaisi odottaa. Mistäköhän sitä seuraavaksi?


2 kommenttia:

  1. Meillä oli muuten makkareissa ilmastointiputket ja lampun paikat tosi tyhmästi. Niin lähekkäin, että lampun paikalle ei olisi saanut esim plafondia. Muutenkin mielestäni ruma kun katse osuu usein lamppuun. Saisi ilmastointiräppänä jäädä vähän sivumpaan. Keittiön ja olohuoneen lamppujen paikatkin jäi vääriin kohtiin. Näihin osasin kiinnittää huomiota vasta kun katto oli paneloitu.

    VastaaPoista
  2. Eipä kyllä noita ole osannut ajatellaakkaan. Meillä (ainakaan viimeksi) ei oltu vielä kattoa aloiteltu kun osa villoista oli vähän huonosti ja niidne korjauksia odoteltiin. Huomenna matka talolle joten näkee mitä siellä on nyt tehty...

    VastaaPoista