keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Ilmatiiveys

Ilmatiiveysmittaaja pääsi viimein maanantaina mittaamaan. Ensimmäisen kerranhan oli tulossa viikkoja sitten, mutta se jouduttiin perumaan ovien puuttumisen takia. No nyt on ovet paikallaan ja mittaamaan päästiin. Jännä oli kyllä seurata lämpökameran kuvaa. Joitakin kylmiä kohtia oli katossa, jossa osa villoista on edelleen huonosti (puhallusvilla puuttuu siis vielä). Samoin sähköjohtojen viennit näyttivät kylmää kohtaa. Uunin hormin kohdassa myös oli kylmää, tai niissä kohdin jossa rappaus ei mennyt ihan ylös asti (tämä on kuulemma tyypillistä uunisepille että eivät tee rappausta huolella ihan ylös ja sitten se näkyy näissä lukemissa, en sitten tiedä miten muilla?). Samoin takaovi veti vähän, on vino (tästä asiasta oli jo informoitu työnjohtoon muttei meille). Ilmeisesti ovi ei tykännyt matkasta maalaamoon ja takaisin, mutta tämä on asia joka nyt pitää vielä selvitellä että mitä tekevät.

Mutta siis, tuloksiin. Ilmantiiveysluvuksi tuli 1,4. Eli ihan kelpotulos kaiketi mitä olen ymmärtänyt. Mittaaja sanoi että vähän olisi vielä parempi voinut olla jos puhallusvillat olisi olleet paikallaan. No nyt jokatapauksessa pitäisi olla pintatyöt meneillään jo talolla. Päästään sitten sen jälkeen siivoamaan ja sitten alkaisikin sisustustyöt. Uskomatonta :) Ja ulkoverhouskin on maalia vaille valmis, eli jää odottamaan ensikevättä/kesää!

Mutta itsellä ei lopu hommat kesken, tontilla tosiaan odottaa saunapaneelit käsittelyä, ja tulossa on se siivous. Nykyinen koti odottaa myös siivousta ja kuvaamista, pitäisi laittaa nimittäin myyntiin. Jotta siivoamaan nyt, mars!


3 kommenttia:

  1. Vertailun vuoksi kerron, että meidän Dekotalossa tuo ilmantiiveys oli 0,8. Mieheni valisti, että se riippuu vähän myös mittaajasta miten tiiviisti kaikki aukot teipataan kiinni. Piippu meillä on itse asennettu ja se oli kuulema tosi huolella laitettu. Meillä mittaus tehtiin myös ennen puhallisvilloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläpä on ollut tosi hyvä tulos! Meillä tosiaan piipun ympärillä oli kohtia joista veti, ja tosiaan tuo takaovi on vähän vino, ja sähkäreiden ulosviennit näkyi kuvissa myös (ja näille ja ovelle tehdään nyös jtn). Hauska muuten myös, miten kaihtimien reiätkin näkyi kylmänä. Mittaaja tosin sanoi, että niiden vaikutus tulokseen on n. 0,02 luokkaa. Jännä olisi muuten verrata samanlaisten talojen lämpökamerakuvia, ja muutenkin tietää mistä sitten erot johtuvat. 0,6 on kuitenkin aika iso ero. Joko jännittää muutto?

      Poista
  2. Jos tiivistätte ne kohdat jotka lämpökamera näytti ja ovi kuntoon, niin vuotoluku menee todennäköisesti alle 1, eli ihan hyvä. 0,6 on passiivitalon raja joka niillä täytyy alittua. Suurimmat vuotokohdat on yleensä ovet ja ikkunat. Vuotoluvun lasku yhdellä pykälällä eli esim. 2->1 tarkoittaa keskimäärin noin 4% säästöä lämmityslaskussa. Laskekaa siitä mitä tekis 20v aikana.

    VastaaPoista