tiistai 15. toukokuuta 2012

Puutteiden korjaaminen

Tässä uudessa kodissa ollaan asuttu nyt 3 viikkoa!! Aika on menny todella nopeaan. Ja tekemistä riittää, tai se tekeminen on nyt vasta kunnolla alkanut. Terassin tekoa on suunnitteilla, pihaa suunnitellaan (mitä multaa muuten muut rakentajat laitatte, ihan vapon/kekkilän multaa vai uskallatteko säästää ja ottaa peltomultaa?), pihakiveykset mietinnässä, talon maalaukset, patolevyjen listat asentaa (jäi syksyllä laittamatta) jne... sisältä puuttuu vielä paljon piensisustusta. Ikea aukeaa tänne kohta. Ja sisustuskuviakin on luvassa kunhan vain ehtii :)

Mutta vielä myös Dekotalojen osalta puutteita on korjaamatta. Eilen kävi maalari, tänään putkimiehet. Vielä puuttuu mm. autokatoksen aita, liesituulettimen vaihto, ikkunan vaihto (toinen isoista ikkunoista ei ollut turvaikkuna), muutamia pieniä muita puutteita. Tuo liesituuletin on kyllä ollut hankala tähän korotettuun sisäkattoon ja saarekkeeseen. Tai kyllähän siihen liesituulettimia saisi, mutta ne sitten maksaa. Tätä nykyistä systeemiä tehtiin kahta päivää ennen näyttöä ilta yhdeksään asti. Meille tuli kaksi liesituuletinta, jotta siitä toisesta paketista saatiin lisää putkea. Näyttää hyvältä, eikö ;)


Eli jännityksellä odotellaan mikä on Dekotalojen ratkaisu tähän. Toivottavasti joku oikeasti hyvä vaihtoehto, eikä taas joku sellainen, mitä asentajat asentavat tuntikaupalla eikä hyvää tule. Hieman tämä puutteiden korjaus näin jälkijunassa on hitaanpuoleista (no, autokatoksen aita luvattiinkin vasta näille hetkille, joten sillä ei vielä ole kiire ja turvaikkuna on kuulemma tilattu, sitä odotellessa).. Mutta toivotaan että nämä asiat hoituvat mallikkaasti, jotta muuten kuitenkin positiinen yhteistyökokemus Dekotalojen kanssa ei tästä kärsi.

Reklamaatioita on lähtenyt pari. Tuossa laminaatissa (Luxfloorin urband legend) oli useita värivirheitä. Yhdessä kohdassa laminaatissa on valkoinen läikkä sekä useissa kohdissa kuviointia ihan väärin päin. Reklamaatiota on lähtenyt myös Domukselle, se väärin asennettu malja-allas, liian pienet ovet kylpyhuoneen kaapissa sekä terävät vetimet (niin terävät että minä ja mies ollaan molemmat saatu jo naarmut käsiimme, entä kun siihen osuu vaikka lapsen pää...). Jotta vetimet kyllä ovat kauniit, mutta vaaralliset.
 
Mutta muuten, tämä talo on ihana! Ihanan valoisa ja yksitasoisuus on kyllä mahtavaa! Lisäksi tykkään kauheasti tästä asuinalueesta, rauhallista ja hiljaista ja mahtavat lenkkimaastot. Tosin hiekkateitä ja omaa tilaa rakastavana tässä voi iskeä vielä oikeasti kaipuu maallekkin missä oikeasti sitä tilaa on paljon. Nälkä kasvaa oikeasti syödessä, mites muilla rakentajilla?

Aurinkoista ja ihanaa päivää kaikille! Tässä vielä tunnelmia vapulta.



5 kommenttia:

  1. Mie katoin näytössä just tuota liesituuletinta kauhulla :), sitä putkea just, että ei mikään kaunistus. Meille on kanssa tulossa korotettuun sisäkattoon liesituuletin...että mielenkiinnolla odotan minäkin miten teille käy..ja meille :)

    VastaaPoista
  2. Ava, ei todellakaan mikään kaunistus!Jospa siihen nyt joku järkevä ratkaisu löytyisi. Nyt ne on sitä jo kolme viikkoa miettineet, voisivat pikkuhiljaa siihen jonkun ratkaisun saada, ja siis hyvän sellaisen :)

    VastaaPoista
  3. Itse tein omaan liesituulettimeen putken RPT -pellissä mittatilaustyönä ja hyvä tuli! Maksoi 50€ töineen päivineen.

    VastaaPoista
  4. Meillä myös 3 viikkoa täynnä. Talo on myös ihana ja kun tavarat on nyt kutakuinkin paikoillaan alkaakin katse suuntautumaan tuonne pihalle.. Tai siis hiekka-mudalle. Kekkilää pitis tilata, profiloida korkeutta ja hankkia kasveja.. Ai niin unohtui autokatoksen rakentaminen, terassin laajennus, kun autokatoksen paikka näkyvissä... Onhan tätä stressin poikasta, toisaalta mihinkäs tässä kiire on, valmiissa maailmassa :-)

    VastaaPoista
  5. Kekkilästä me otimme mullan ensimmäisestä projektista viisastuneina.

    VastaaPoista