sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tunnelmat....

... tällähetkellä on itsellä kovin samanmoiset kuin Villa Osmankäämissä. Väsyttää. Olisi ihana vain antaa itselle hetki aikaa olla vaan, ilman että tarvitsee tehdä mitään. Mutta seinät odottaa maalia (maalaus aloiteltiin nyt viikonloppuna, sävyt on katsottu ja sopivasti oli asiakasomistajapäivä terrassa), piha odottaa lopullisten suunnitelmien tekoa jotta kaivuri pääsisi tekemään viimeiset hommat, terassinteko odottaa kesäkuuta ja lomia, patolevyt listoja, sokkeli hiontaa... lisäksi nyt minun alkanut yritystoiminta vaatii oman aikansa. Yritystoiminta starttaa suuremmalla voimalla sitten syksyllä, mutta nyt kaikki valmistelu syksyyn jo alkaa. Ihana on kyllä päästä tekemään sitä mitä rakastaa, mutta hetki, pieni hetki vain. Ensiviikolla sitten pääsee (toivottavasti) tauon jälkeen lepuuttamaan ajatuksia hevosen selkään. Muutossa oireillut selkä pakotti parin viikon taukoon, ja nuo pihahommat eivät tuota selän tilannetta aina helpota. Mutta jospa nyt kuitenkin. 

Mutta menen raksakrapulaa paranetelemaan ompelukoneen ääreen, jotta ihan ei olo ole tekemätön. 

Kaikennäköistä talossakin on sattunut, pieniä unohduksia työmiehiltä... joiden takia keittiöntaso menee vaihtoon. Siihen palataan kuvien kera myöhemmin.

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille, ja muistakaahan levätä myös!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti