torstai 1. maaliskuuta 2012

Puhallusvillaa, kattoturvatuotteita ja kävijöitä

Vihdoin ja viimein meille saatiin puhallusvillat (eilen). Ja heti ensin en edes huomannut, että myös rännit ja kattoturvatuotteetkin oli asennettu. Nyt kun vaan saisi vielä sen kaukolämmön, niin ei tarvitsisi tuolla puhaltimella lämittää taloa (sähkönkulutus on ollut melkoista!)



Matkahuollon palvelupisteesestä löytyi lopulta tämännököinen rulla tapettia, vaikka matkahuollon täti ensin totesikin "En minä sitä löydä". Tapettirulla saapui ruotsista photo wall nimisestä yrityksestä, ja kovasti kyllä jännittää miltä tapetti sitten seinällä näyttää. Ja huomasimpa juuri, että heille oli tullut aivan ihanaa mustavalkoista pöllötapettia. No, meidän sisustusvalinnat on jo tehty.

Lisäksi vielä nyt vähän helmikuun kävijöistä. Kävijämäärä ylittyi taas edellisen kuun kävijöistä 1500:lla! Aika hurjaa. Kiinostaako ihmisiä sitten juuri uusi talotehdas, vai rakentaminen yleensä? Toiveita aiheistakin saa esittää.

Muuten talolla onkin ollut hiljaista. Sisustustyöt eivät ole vieläkään alkaneet (tai ei ainakaan eilen olleet). Sinällänsä on ollut ihan mukavaa, kun talolla on ollut hiljaista. Tämä viikko on eletty ihan normiarkea, ja on ollut aivan ihanaa. On ehtinyt nauttia ihan vaan tästä elämästä, ulkoilla ja touhuta lasten kanssa. Ja rakentaa lumilinnaa ;)

Kuvasta löytyy myös yksi tonttu ;)

Hyvää tulevaa viikonloppua kaikille!

3 kommenttia:

  1. Niin kiva seurata tätä sun blogia, ku nyt ite alotettaan rakennuttaa muutto valmista deko 116A modernin mallin taloa.. :) Niin vähä netissä kokemuksia kellää dekotaloista. Mutta tsemppiä loppurojektii. Millon pääsette muutttaaN? :)

    VastaaPoista
  2. Onnea alkavaan prjoketiin. Milloin teillä alkaa?

    Meillä olisi muutto vko17/18, jotta ei olisi enää kauaa:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos. Meillä talopaketti saapuu tontille viikolla 14/15 muistaakseni, luvattu on, että muuttopäivä ois viikolla 41 eli lokakuun puolivälissä.

    Teillä ei ennää kauaa menekkään, että pääsette muuttaan! :) Vähä katteeksi käy, kun jo niin loppusuoralla hommat, mutta onhan onneksi vielä jäljellä intoa tään talohomman suhteen itellä ;P Hyvä, kun on ees alkuun päästy niin tämmösiä höpöttelen. :)

    Onneja sinne sitten uuteen kottiin ja tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista