keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Sisustusta osa 4: maalit seinissä ja osa tapeteistakin!

Tämä viikko on ollut niin jännittävä. Ihan samoilla fiiliksillä melkein, kuin sillä viikolla kun talo alkoi nousemaan. Ihan uskomatonta, meidän koti! Ja se alkaa näyttää ihan kodilta. Siis nyt ei malta odottaa, ei millään! Ja kuten kuvista voi ehkä huomata, että valinnat on tehtyä ihan omaa kotia ajatellen, sellasista mistä itse tykkäämme (vai minä tykkään? ;) )

Tässä kuvien kera tämänviikon tapahtumia tähän mennessä.

Maanantaina jännitti oikein kovasti mennä talolle, kun tiesi että valkoinen maalisävy oli ainakin osassa seinässä. Tuo sävy jännitti tosiaankin, menikö nappiin, sitä kun on jokahuoneessa ja suurin osa seinistä. No, ensimmäinen vastassa oleva seinä näyttikin tältä:


Eli seinät oli ensimmäisenä kitattu, ja näytti ihan siltä kuin oltaisiin menty askel taaksepäin ;) Jännitys tiivistyi sitten mentäessä kohti makkareita. Ja sävy (Jääruusu J503) näytti ihan hyvältä, ei siis mitään hätää. Kahteen makkariin ei tule dekotalojen puolelta muuta kuin maali, itse sitten tehosteseinää myöhemmin. Mutta tässäpä makkarit:


Seuraavana päivänä (tiistai) jännitys oli entistä suurempi. Kaikki seinät (lukuunottamatta kodaria ja vaatekomeroa, jotka tulevat ihan vain valkoisella) oli maalattu. Eteisen seinän sävynä tyrsky S500. Tähän tehosteseinälle suunnitteilla valkoinen lipasto sekä yksi kuva valkoisilla kehyksillä, pitää muuten muistaa käydä se valokuvaamossa teetättämässä. Mutta siis, näkymää keittiöstä eteiseen:


Ja samaa sävyä wc:n allasseinällä, maalina tosin vedenkestävä maali:

Ja jos eilen jännitti niin tänään sitten vasta jännittikin, kun tiesi tapettien olevan vuorossa. Ja ainakin tähän asti laitetut tapetit näyttivät omaan silmään hyvälle. Tässä on lasten huoneen makkari, tapettina Boråstapeterin Hanna Werningin malliston tapetti 1314. Väriä lastenhuoneeseen :)





Ja toinen valmis tapettien ja maalien suhteen oli wc. Siellä tapettina Boråstapeter Etage malliston tapetti 2811. Wc:stä tulee siis tosi tumma, kalusteet on tummat myös, sitten peili tulee valkoisilla kehyksillä, ja samoin toiselle seinälle suunnitteilla jotain valkoista tehostetta.


Olohuone, keittiön välitila sekä MH4 on vielä ilman tapetteja, ja niiden tapetointi tapahtuu huomenna, joten lisää päivityksiä luvassa. Maanantain kävi mies porailemassa lattiaan reikiä, joten piakkoin pitäisi myös selvitä se, onko lattia tarpeeksi kuiva laatoittajalle. Mutinoista putken valuminen korjattiin heti maanantaina ja uunisepiltä odotetaan korjaajaa takalle. Jotta tunnelmat on tällähetkelä aika hyvät!

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvältä näyttää! Meillä on toi sama tyrskyharmaa olohuoneessa ja eteisessä ja se on tosi kaunis sävy! Ihan puhtaan harmaa.

    Tapetit on tosi kivoja. Meilläkin on vessa tapetoitu ja mietin kovasti, että miten se toimii sitten käytännössä. Tuleeko teille kuinka paljon laattaa tuohon vessaan?

    Mulla oli ihan samat fiilikset sisustusvalinnoista, että jännitti miltä ne näyttää. Ja hyvältähän ne.

    Kohtahan teillä sitten laatotetaan?

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkään kyllä tuosta tyrskystä. Se tosin ei sitten ihan täydellisesti istunutkaan tuo wc:n tapetin kanssa, mutta ehkä sen kanssa nyt voi elää ;)

    Meillä wc:n seinistä kaksi tuli tapetilla, muut tuolla vedenkestävällä maalilla. Laattaa tulee vain lattiaan.

    Laatoittamisen tilanne selviää tod. näk. huomenna, että onko lattia kuiva. Toivotaan parasta :) Kalustetoimituskin olisi ensiviikolla, jotta eivätköhän laatoita heti kun on mahdollista. Jopa alkaa jännittää kun miettii miltä sitten näyttää.

    VastaaPoista